Nauttikaa, ja Tetelle suurkiitos edellisen osan kommenteista!

Juliet oli sumussa, sankassa ja se sumu oli painostavaa ja sankkaa. Hän ei saattanut kuulla tai tuntea mitään. Silti hän näki, jokin lähestyi häntä, se ojensi kättään hänen kaulaansa kohti, napatakseen riipuksen... riipuksen, jossa roikkui amuletti. ’’Ei!’’ Juliet kiljahti, ja heräsi. Onneksi se oli ollut vain unta, se oli ollut niin kylmä ja siinä oli tuntunut pahuus. Se oli painajainen, jota ei koskaan eläessään halunnut kokea. Mutta missä Juliet oikein oli? ’’Vihdoinkin heräsit’’ joku sanoi. Nopeasti Juliet avasi silmänsä kunnolla ja näki Alician edessään. ’’Päästä minut pois! En luovu muistoistani!’’ huusi Juliet. ’’Anna kivi heti minulle!’’ Alicia tivasi. ’’Miksi edes yrität enää? Tiedät, etteivät temppusi tehoa minuun, sillä minut pelastetaan aina’’ Juliet totesi kylmän rauhallisesti. ’’Voi, ei aina. Tällä kertaa sinä saat pelastaa jonkun’’ Alicia hymyili pilkallisesti. ’’Ja mitähän mahdat tarkoittaa?’’ Juliet kysyi. ”Katso” sanoi Alicia. Juliet vilkaisi peiliin, johon Alicia oli tuijotellut. Siellä oli joku ihminen ja kissa juoksemassa kohti outoa puuta. Kuvastimessa se puu hehkui, vaan ei metsässä, sen Juliet tiesi. Se ihminen oli suunnilleen hänen ikäisensä poika, ja kissa, se kimalsi kuin helmi, ja oli musta kuin yö. ’’Luke ja Star!’’ Juliet kirkaisi. ’’Niin. Näetkö tuon puun?’’ Alicia kysyi ja Juliet nyökkäsi. ’’Se on noiduttu. Pian tulet näkemään, mitä se voi tehdä’’ Alicia hymähti ja lähti kävelemään ovelle, Julietin seuratessa perässä.

He olivat pian puun luona, mutta paikalla ei näkynyt ketään. Samassa puun takaa ilmestyi jotain. Star, tuo pieni kissa. Se lähti juoksemaan Julietia kohti, mutta matka oli ilmeisesti liian pitkä. Juuri, kun se oli ohittamassa noiduttua puuta, jokin huitaisi sitä kohti salamannopeasti, ja se katosi. Vihdoin Juliet älysi katsoa ylös; siellä, toisessa oksassa riippui Star, heiveröisesti, ja toisessa Luke. Hän roikkui kuin yhden hiuksen varassa, mutta onneksi kahdella kädellä. ’’No, muuttuiko mielesi?’’ Alicia nauroi. ’’Laske heidät alas, nyt!’’ Juliet tivasi, mutta Alicia vain hymyili. Samassa joku puhui: ’’Voi, emäntä, laskekaa minut alas!’’ naukui Star. ’’Star, minä en voi, sillä...’’ Juliet aloitti, mutta hänen silmänsä rävähtivät auki ja suunsa aukeni hämmästyksestä, kun hän tajusi menneensä halpaan, kuin pahainen lapsi. Starin emäntä ei ollutkaan hän, vaan joku aivan muu. ’’Yllätyitkö?’’ Alicia totesi kiusallaan. ’’Sinä siis olet sen omistaja. Onnittelut’’ Juliet kuiskasi järkyttyneenä, mutta kuitenkin vihaisesti ja kylmästi. ’’Etkö arvannut? Tiesin, että vain joku kaltaisesi sinisilmä voisi mennä halpaan. Minun oma Pearl-kultani auttoi paljon. Se on loistava näyttelijä, sekä oiva keräämään tietoja. Sinusta, kivestä, ja tietysti omasta rakkaasta Lukestasi’’ hymyili Alicia.

Hänen hymynsä oli pilkallinen ja ilkeä, mutta siinä oli jotain aitoakin.Rehellistä pahuutta ja kostonhimoa. ’’Sinä rakastat häntä, mutta sinun on tehtävä valinta, joten ala päättää jo!’’. Juliet katsoi ensin Lukea, ja hänen sydämessään sykähti. Tuntui kuin siellä jossain olisi pyyhkäissyt tulinen aalto läpi kylmän hiekkaerämaan.  Sitten hän tarkasteli kiveä. Se oli lämmin ja kaunis, ja se painautui hänen kättään kohti helottaen kirkkaasti, mutta se ei herättänyt tunteita. Yksi meni ylitse toisen. ’’Sinulla on vielä yksi vaihtoehto’’ Alicia totesi. Juliet värähti ja katsoi tätä kummeksuen. ’’Tule minun kanssani, auta minua hallitsemaan maailmoja. Voisit unohtaa taakkasi, muuttaisivat vain vähän asioita...’’ Alicia aloitti, muttei päässyt pitemmälle. ’’Minä en enää usko sinun satujasi! Lopeta, sillä minä en usko!’’ Juliet kirkui ja hänen äänensä olisi varmasti voinut lävistää betoniseinän. ’’Laske Luke alas päästä meidät, niin voin...’’. Juliet totesi, aloittaen lauseensa.  Alicia hymyili voitonriemuisesti. Samassa kuului toinen ääni yläilmoista. ’’Juliet älä luovuta, vaan pidä kivi! Minä selviän!’’. Se oli Luke. ’’Hiljaa!’’ Alicia rääkäisi. Hän puristi kätensä nyrkkiin, ja liekki leimahti oksan tyvessä. Se poltti Lukea ja Juliet ei voinut kuin seistä. Hän ei kuitenkaan yllättynyt, sillä oli jo tottunut Alician voimiin. ’’Päästä meidät lähtemään niin annan kiven’’ Juliet sanoi. Häntä heikotti ja kuvotti. Niin julma kuin Alicia olikin, oli vaikea uskoa, että hän saattoi hymyillä. Juliet ojensi kiven hänelle tärisevin käsin. Sitten hän lähti Luken kanssa pois.

Siinä teille, ja toivon massoittain kommentteja.